Blackbird lähti ennakkoluulottomasti hiukan siipirikkoisena Komeettoja vastaan runkosarjan viimeiseen derbyyn. Kun jo ennen ensimmäistä kymppiä joutui Olli Koittola jättämään kentän, alkoi näyttää että riittävätkö vaihtomiehet. Hekin kun osaltaan kärsivät vammoista ja sairastelusta. Böördi otti kuitenkin otteen hallintaansa ja 13 min Peter Imoniorolla oli tyhjä maali edessään, mutta jostain Komeetta-puolustaja sai jalkansa eteen maaliviivalla. Ensimmäinen jakso pelattiin pääosin vieraiden hallinnassa, mutta muutamaa läheltä piti-tilannetta ei päästy hyödyntämään. Maalissa Böördin Akseli Kiiskinen pelasi varmasti.
Toiselle jaksolle Blackbird teki hiukan taktisia muutoksia ja tilanteita alkoi syntyä. Johtomaalikaan ei ollut kaukana. Reilun tunnin jälkeen Komeetat saivat lisättyä vauhtia ja pitivät palloa enemmän. Aivan vaarallisille paikoille he eivät kuitenkaan päässeet ja Akseli liimasi pari kovaa vetoa todella varmasti. Ottelun voittomaali syntyi 82 min. kohdalla. Kolmosen debyyttinsä tehnyt ja vaihdosta kentälle tullut juniori Vincent Mugabo vastasi annettuun mahdollisuuteensa hienosti. Komeetta-maalin eteen tulleessa pallossa mv ja puolustaja eivät osanneet päättää kumpi ottaa pallon. Vincent oli terävänä paikalla ja päätti sijoittaa takanurkkaan. Näin ottelun ainoa maali oli syntynyt ja Blackbird saalisti kolme tärkeää pistettä ja paikka ylemmässä jatkosarjassa varmistui ennen viimeistä runkosarjan kierrosta.
Runkosarjan päättävä viimeinen ottelu on ensi la 16.9.2023 klo 12.30 Viitaniemessä. Kaikki mukaan kannustamaan Böördi voittoon!
Kokoonpano:
Akseli Kiiskinen (mv), Alireza Omidi, Petri Kataja (v) (82 min Leo Schuurman), Niko Laulainen,
Ville Särkkä, Leo Rautiainen (62 min Vincent Mugabo), Mikael Luostarinen, Anton Virkalahti (46
min Siyar Omid), Peter Imonioro, Olli Koittola (C) (7 min Lasse Koittola (76 min Redamte
Nimesti)), Tomi Petrescu.
Vaihdossa: Aleksi Palviainen