Blackbird, JPS ja LehPa olivat tasapisteissä ennen viimeistä runkosarjan kierrosta. Tappio kotiottelussa PK-37 vastaan toi kolmannen sijan, kun JPS eilen ja LehPa myöhemmin tänään voittivat omat taistonsa. Tihkusateisessa säässä PK aloitti hiukan terävämmin ja sai pari kulmatilannetta. 11 min Böördi hyökkäsi lupaavasti ja korkeassa pallossa PK:n maalin edessä mv:n epäröidessä pääsi Peter Imonioro puskemaan takakulmaan johtomaalin. Böördillä oli tilaisuus tehdä toinenkin osuma, kun sommitelman päätteeksi Ville Särkkä pääsi kokeilemaan tyhjään maaliin. Laukaus meni kuitenkin niukasti yläkulmasta yli. Pelin hallinta vaihteli puolin ja toisin, kun harhasyötöt ja huolimattomuudet leimasivat molempien tekemistä.
Toiselle puolikkaalle Blackbird sai hyvän alun ja tilanteita luotiin peräjälkeen. Verkon perille palloa ei kuitenkaan saatu. Peli koveni fyysisesti eivätkä kummatkaan joukkueet taustoineen olleet aina tuomariston ratkaisujen kanssa samaa mieltä. 71 min Böördin maalin edustalla ei puolustus saanut purettua tilannetta ja loppuun asti pelannut Eetu Rissanen toi vieraat tasoihin. Böördin huolimattomuus kostautui heti perään ja Visa Kettunen laukoi taululle 1-2 lukemat. Lisämaaleja ei enää nähty, joten pisteet matkasivat Iisalmeen.
Blackbirdin ottelut jatkuvat kahden viikon päästä Viitaniemessä, kun sarjan lopulta voittanut JPS isännöi ottelua. Tarkempi aika selviää myöhemmin.
Kokoonpano:
Akseli Kiiskinen (mv), Alireza Omidi, Petri Kataja (C), Niko Laulainen (65 min Anton Virkalahti), Ville Särkkä, Vincent Mugabo, Mikael Luostarinen (v), Siyar Omid (61 min Leo Schuurman), Peter Imonioro, Redamte Nimesti (46 min Honar Abdi), Jere Tuomaranta. Vaihdossa: Lasse Koittola , Aleksi Palviainen, Tomi Petrescu.