FC Blackbird

Komeetat taipui jälleen

Blackbird aloitti toisen kierroksen kotiottelulla Komeettoja vastaan. Olosuhteet olivat oivat Viitaniemen upouudella tekonurmella. Loppulukemiksi muodostuivat samat kuin kauden avauksessa eli 5-0 (2-0) Böördille. Böördi otti heti ensi kosketuksista alkaen otteen itselleen. Tuloksena oli muutama kulma ja pelin kulkeminen Komeettojen puoliskolla. Tempo ei kuitenkaan noussut kovin suureksi. 19 min vauhtia hiukan lisättiin ja Leo Rautiaiselle pelattiin paikka maalin eteen, eikä Leksa erehtynyt kun hän vei Böördin ansaittuun johtoon. Hetken päästä Pyry Lampinen päätti edetä vetopaikkaan ja laukoi taka-alanurkkaan 2-0 lukemat. Loppujakson piti kiirettä Komeettojen alakerrassa, mutta lukemat eivät muuttuneet.

Toinen jakso oli jopa vielä selvempää Böördin hallintaa sen määrätessä tahdin. Ottelua piti pelata lähes tunti, kunnes Peter Imonioro karkasi läpi ja sijoitti harkitusti 3-0. Tästä kului lähes kymmenen minuuttia, kun Peter kammettiin nurin boxissa. Tuomitun rankkarin pisti Jarkko Heimonen vastustamattomasti sisään. Pelin jälkeen tilanne puhutti Komeettojen valmennusta punaisen kortin arvoisesti. Böördin hallinta oli totaalista ja se johti illan komeimpaan osumaan, kun Alireza Omidi tykitti kaukaa 5-0. Nämä lukemat jäivät voimaan taululle pelin loputtua.

Ensi viikolla Böördi isännöi Viitaniemessä kärkiottelussa Huima/Urhoa. Ottelu pelataan pe 13.6.2025 klo 19.00. Tervetuloa kaikki kannustamaan Böördi voittoon!

Kokoonpano:
Veeti Puttonen (mv), Reetu Räsänen, Alireza Omidi, Roni Lehtonen (82 min Petri Kataja), Roope Hietanen (70 min Pyry Tuominen (v)), Ville Särkkä (46 min Hydro Diamont), Leo Schuurman, Lari Liukkonen (60 min Jarkko Heimonen), Pyry Lampinen (v), Leo Rautiainen (59 min Tomi Petrescu), Peter Imonioro (70 min Joel Pasanen). Vaihdossa: Leo Törmä (mv)

Jaa postaus:

Vastaavat artikkelit