Blackbird kohtasi perjantaina Keuruun uudella nurmella isäntäjoukkue KeuPan. Edellisen kohtaamisen jälkeen oli kalavelkojen maksu mielessä, mutta toisin kävi. Lyhyehköllä kentällä KeuPa onnistui sumputtamaan Böördin hyökkäykset. Alku oli kuitenkin lupaava ja tilanteita saatiin heti aikaan. Lopulta Mikahil Koldas päättäväisesti ajoi keskustaan ja sai jalkansa vapaaksi. Laukaus upposi tarkasti perille ja Böördi johti 0-1, kun peliä oli pelattu 9 min. Tästä pari minuuttia ja KeuPan Falcon sai pomppupallon nostettua mv Veeti Puttosen yli ja tasoitti pelin. Isännät saivat tästä virtabuustin ja veivät lievästi peliä. 21 min tuli jälleen kylmää vettä niskaan, kun Mahlamäki vei KeuPan 2-1 johtoon. Jakson viimeisten minuuttien aikana Böördi sai rauhoitettua pelaamistaan ja usko pisteisiin palasi.
Toisen jakson alkuun Böördi saikin vyörytettyä tilanteita KeuPan päätyyn. Maalia sai kuitenkin odottaa eikä sitä sitten tullut lainkaan. 66 min KeuPa sai jakson toisen laukauksensa. Se oli sitäkin tehokkaampi, kun se puolustajan jalan kautta kimposi maaliin. Hyvistä yrityksistä ja hallinnastaan huolimatta Böördille ei tänään pomppinut ollenkaan, joten ottelu päättyi 3-1 KeuPalle,Toisen jakson alkuun Böördi saikin vyörytettyä tilanteita KeuPan päätyyn. Maalia sai kuitenkin odottaa eikä sitä sitten tullut lainkaan. 66 min KeuPa sai jakson toisen laukauksensa. Se oli sitäkin tehokkaampi, kun se puolustajan jalan kautta kimposi maaliin. Hyvistä yrityksistä ja hallinnastaan huolimatta Böördille ei tänään pomppinut ollenkaan, joten ottelu päättyi 3-1 KeuPalle.
Seuraavaksi Blackbird kohtaa Comets Parkilla Komeetat ke 19.6.2024 klo 19.00
Kokoonpano:
Veeti Puttonen (mv), Joonas Suominen, Petri Kataja (57min Roope Hietanen), Alireza Omidi (84 min Leo Schuurman), Joona Rautamies (C), Honar Abdi (84 min Juuso Neuvonen), Mikahil Koldas, Jarkko Heimonen, Ville Särkkä, Peter Imonioro, Tomi Petrescu (74 min Jesse Arkivuo). Vaihdossa Akseli Kiiskinen (mv), Lassi Saarikoski