Blackbirdin kausi potkaistiin käyntiin Komeettoja vastaan Commets Parkilla. Isäntänä toimi kuitenkin Böördi, koska muuta sopivaa kenttää ei saatu remonttien vuoksi. Sää oli lähes ihanteellinen ja katsojiakin oli paikalla mukavasti. Itse ottelu alkoi vahvalla Böördi-painostuksella ja välittömästi saatiin vapari- ja kulmatilanteet. Kauden avausmaali syntyi sivurajaheiton jälkeen, kun Antto Tapaninen liippasi 1-0 johdon. Böördin peli oli vielä hakusessa ja tilanteiden luominen jäi hiukan vajaaksi. 20 min kohdalla saatu kulmapotku toi tulosta, kun Joona Rautamies viimeisteli 2-0. Pikku hiljaa myös Komeetat pääsivät mukaan keskikentän vääntöihin, mutta Böördi kuitenkin pääsi ohjaamaan pelitapahtumia.
Toisen puolikkaan alku tasaista, mutta pian Böördi otti ohjat haltuunsa. 54 min tulleesta sivuvaparista Joonas Suominen laittoi pallon verkkoon, 3-0. Siitä eteenpäin pelattiin lähes yhtä maalia. Tilanteita tuli solkenaan. Kk:n prässin jälkeen Pyry Lampinen nousi vahvasti esiin, täräytti verkot tötterölle huikealla vedollaan ja vei Böördin 4-0 johtoon, kun kello näytti 67 min. Monessa tilanteessa yllättävän kuumana käyneet Komeettapelaajat sortuivat virheisiin, varoituksiin ja välillä tuomarin tuimiin puhutteluihin. Loppulukemat 5-0 viimeisteli Hydro Diamond 75 min kohdalla. Maaleja olisi voinut syntyä enemmänkin. Kun kuviot saadaan kunnolla toimimaan, on niitä odotettavissa seuraavissa peleissä.
Blackbirdin kausi jatkuu pe 25.4.2025 klo 18.30 Äänekoskella Keskuskentän tekonurmella, kun ottelua isännöi myös avausottelunsa voittanut Huima/Urho.
Kokoonpano:
Veeti Puttonen (mv), Antto Tapaninen (81 min Lassi Saarikoski), Joonas Suominen, Alireza Omidi, Joona Rautamies (C), Jarkko Heimonen (81 min Roni Lehtonen), Ville Särkkä (81 min Niklas Leppänen), Pyry Lampinen, Leo Rautiainen (55 min Hydro Diamont), Lari Liukkonen, Peter Imonioro (v) (71 min Daniel Hänninen). Vaihdossa: Leo Törmä (mv), Leo Schuurman