FC Blackbird

Blackbird voitti kärkiottelun

Blackbirdin kauden toinen vierailu Äänekoskelle toi täyden pistepotin, kun Huima/Urho kaatui lukemin 2-3 (1-1). Näin kumpikin joukkue sai kauden aikana toisistaan yhden vierasvoiton ja Böördille avauspelistä vierastasuri. Ottelun alussa Böördi tuli hiukan terävämmin, vaikkakin nurmialusta toi oman elementtinsä pallon hallintaan. Böördille myös kaksi korttia heti kärkeen ennakoi kovan väännön olevan edessä. Myös HuHo pääsi kympin jälkeen pallolle ja molemmilla oli pari vetopaikkaa. Kun peliä oli käyty 19 min., löysi Alireza Omidi boksista Peter Imonioron, joka tolpan kautta vei Böördin 0-1 johtoon. Tempo ei kuitenkaan noussut kovin paljoa ja tunnelma oli hieman odottava: kummalle pomppii? Kertaalleen Böördi osui tolppaankin, mutta ei lisämaalia. 39 min Böördi ei puolestaan saanut kunnon purkua aikaiseksi ja HuHon Rutanen pääsi vapaasti tasoittamaan pelin.

Toisen jakson isännät aloittivat väkevästi, mutta Böördi puolusti vahvasti. HuHon yritykset painuivat ohi Böördi-maalin. 63 min Böördi sai paineen isäntien alueelle ja tuloksena pari kulmaa. Toinen kulma toi tuloksen, kun sen jälkiseurauksena pallon sai Lari Liukkonen, joka upeasti laukoi johtomaalin. Peli vaikutti tästä huolimatta aika odottavalta ja myös isäntien palaute tuomareille yltyi. Varsinaisen otteluajan lopussa Joel Pasanen puolestaan näki 16:n rajalla Peterin, jonka voimakas volley painui verkon perille. Peli näytti ratkeavan tähän 1-3 maaliin, mutta HuHo painoi vielä peliä vieraiden päätyyn. Lisäajalla syntyikin kavennusmaali, kun mv Severi Ikäheimo vahvasti viimeisteli kulmasta loppulukemat 2-3. Lukemat venyttivät Böördin sarjajohdon jo kahdeksaan pisteeseen toisena olevaan Huima/Urhoon. Blackbird on nyt viimeisten viiden ottelun aikana pelannut neljä voitollista vierasottelua ja yhden kotitasapelin.

Seuraavaksi on vuorossa kotiottelu KeuPaa vastaan. Ottelu pelataan pe 22.8.2025 klo 18.30 Huhtahallissa. Kaikki mukaan kannustamaan Böördi voittoon!

Kokoonpano:
Veeti Puttonen (mv), Joonas Suominen, Alireza Omidi (v), Roope Hietanen (80 min Roni Lehtonen) , Antto Tapaninen (v), Reetu Räsänen, Jarkko Heimonen (v), Lari Liukkonen, Joel Pasanen (90+3 Petri Kataja), Tomi Petrescu (v) (86 min Leo Rautiainen), Peter Imonioro (v). Vaihdossa: Leo Schuurman

Jaa postaus:

Vastaavat artikkelit