FC Blackbird

Blackbird palasi voittokantaan

Blackbird palasi voittokantaan, kun se otti tärkeän voiton Komeetoista lukemin 3-0 (1-0). Ensimmäinen jakso oli kuitenkin aika seisovaa, kun lähdettiin vastustajan hidasvauhtiseen pelailuun mukaan. Varttitunnin kohdalla Tomi Petrescu ihastutti kertaalleen kovalla kaukovedolla, mutta pallo osui sivutolppaan eikä maalia syntynyt. Kertaalleen pallo saatiin maaliin, kun muutaman syötön jälkeen Tomi taituroi 1-0. Komeettojen yrityksen torpattiin vahvasti viimeistään rankkarialuetta lähestyttäessä.

Toisen jakson alkuminuutit vielä katseltiin, mutta sitten Böördi painoi kaasua. 51 min Leo Rautiainen nikkasi pallon kulmasta sisään, 2-0. Böördi sai ottelun edetessä muutamankin hyvän vaparipaikan. Lopulta 76 min vaparista lähes 16-rajalta Jarkko Heimonen viimeisteli suoraan 3-0. Loppu olikin sitten varmistelua eikä Komeetat saanut loppukiriä aikaiseksi. Voiton myötä on hyvä lähteä valmistautumaan seuraavaan otteluun.

Blackbird kohtaa seuraavaksi Äänekoskella Huima/Urhon pe 10.5.2024 klo 19.00 Keskuskentän tekonurmella.

Kokoonpano:
Veeti Puttonen (mv), Jesse Arkivuo (67 min Redamte Nimeseti), Joona Rautamies (c)(v), Niko Laulainen, Mikahil Koldas (46 min Petri Kataja), Jarkko Heimonen, Leo Schuurman (67 min Ville Särkkä), Olli Koittola (78 min Juuso Neuvonen), Tomi Petrescu, Leo Rautiainen (67 min (Alireza Omidi), Peter Imonioro (46 min Jere Tuomaranta). Vaihdossa Olli Oksanen (mv)

Jaa postaus:

Vastaavat artikkelit